Media-alan blogi Mila Berry

Lainsäädäntö ja Tekijänoikeudet

17.8.2022

Tänään puhuttiin tekijänoikeuksista.

Tekijänoikeus syntyy teoksen valmistuessa automaattisesti sille henkilölle, joka on luonut teoksen, eikä henkilön iällä ei ole merkitystä. Mikä tahansa kirjallinen tai taiteellinen teos voi saada tekijänoikeuden suojaa, jos se on omaperäinen ja itsenäinen. Tekijänoikeus tarkoittaa sitä, että tekijällä on oikeus käyttää teostaan taloudellisesti hyväkseen. Tekijällä on myös oikeus määrätä siitä, miten ja missä tilanteissa muut voivat käyttää hänen teostaan.

Meemijuridiikkaa meemien taustalla

Tekijänoikeuslain (404/1961) 1 §:n mukaan tekijänoikeus syntyy sille, joka on luonut teoksen. Teosta ei ole laissa määritelty, mutta vallitsevan tulkinnan mukaan teoksen tulee olla 1) itsenäinen, 2) omaperäinen ja 3) sen tulee ylittää teoskynnys. Meemien osalta itsenäisyysvaatimuksen täyttyminen on aina niin ja näin. Useinhan meemit pohjautuvat jonkun toisen jo tekemään teokseen, jota sitten muutellaan. On täysin tapauskohtaista, ylittyykö itsenäisyyden vaatimus. Jos kyse on vain pienestä muuntelusta, jossa kuvan päälle editoidaan spurdonaama (joka itsessään kyllä varmasti ylittää teoskynnyksen), ei itsenäisyyden vaatimus vielä välttämättä ylity. Välttämättä.

  • Meemi on abstrakti konsepti tai idea, joka ei saa suojaa.
  • Meemin ideaa toteuttava yksittäinen meemikuva voi saada.

Moraaliset oikeudet

Tekijän moraaliset oikeudet suojaavat tekijän kunniaa. Isyysoikeus koskee tekijän nimen ilmoittamista. Nimi on ilmoitettava hyvän tavan mukaisesti, kun teoksesta valmistetaan kappale tai kun teos saatetaan yleisön saataviin esimerkiksi esittämällä se julkisesti.

Taloudelliset oikeudet: teoksen kopioiminen ja teoksen saattaminen yleisön saataviin

Tekijällä on oikeus sallia ja päättää siitä, valmistetaanko hänen teoksestaan kappaleita eli kopioidaanko hänen kirjaansa tai sävellystään. Tekijän taloudellisiin oikeuksiin kuuluu myös oikeus päättää siitä, saatetaanko hänen teoksensa yleisön saataviin.

YouTuben tekijänoikeudet

Kohtuullinen käyttö on oikeusopillinen käsite, jonka mukaan tekijänoikeuksin suojattua materiaalia voi tietyissä tapauksissa käyttää ilman tekijänoikeuden omistajan lupaa.

Tekijänoikeuslain mukaisesti YouTube vaatii,  että jokainen poistopyyntö sisältää täydellisen tekijänoikeusilmoituksen.

Kohtuullista käyttöä arvioidaan tapauskohtaisesti, ja oikeusistuimet ottavat huomioon muun muassa seuraavat neljä tekijää:

  • Käytön tarkoitus ja luonne
  • Tekijänoikeuslailla suojatun teoksen tyyppi
  • Tekijänoikeudella suojatun teoksen käytetty osuus ja merkittävyys
  • Käytön vaikutus tekijänoikeuslailla suojatun teoksen potentiaalisiin markkinoihin tai sen arvoon

Tekijänoikeuspoistopyynnöt

Et voi kummiskaan pyytää kokonaisen kanavan tai soittolistan poistamista. Sinun on ilmoitettava loukkaavaksi väitettyä sisältöä sisältävän videon URL-osoite.

Näin saat selville videon URL-osoitteen:

  1. Etsi kyseinen video YouTubesta.
  2. Videon URL-osoite (esimerkiksi www.youtube.com/watch?v=xxxxxxxxxxx) näkyy osoitepalkissa selaimen yläreunassa.

Musiikki ja tekijänoikeudet

Taustamusiikkia avaimet käteen -palveluna vai tee-se-itse -metodilla?

Monessa yrityksessä soi radio, mutta taustamusiikkiin erikoistuneiden yritysten palvelut ovat myös suosittuja.

Musiikin striimauspalveluiden kautta yritykset saavat käyttöönsä laajat soittolistat, ja pakettiin voi sisällyttää myös musiikin ja musiikkityylin valintaan tai soittolistojen rakentamiseen liittyviä palveluita. 

Taustamusiikin soittolistoja voi rakentaa myös itse tallentamalla musiikkia äänitteeltä tai digitaalisista musiikkikaupoista omalle tietokoneelle.

Milloin musiikkilupa tarvitaan?

Musiikkilupa tarvitaan silloin, kun tekijänoikeuden suojaamaa musiikkia soitetaan julkisesti. Julkiseksi musiikin käytöksi katsotaan musiikin soittaminen esimerkiksi yritysten asiakas- ja henkilöstötiloissa sekä esimerkiksi taksissa.

Musiikkilupa tulee hankkia riippumatta siitä, mistä lähteestä musiikkia soitetaan. Käytännössä tarvitset luvan, jos yrityksessäsi soi yksi tai useampi seuraavista: 

  • Radio, nettiradio
  • CD- tai vinyylilevyt
  • Musiikki tietokoneelta
  • Taustamusiikkioperaattorin toimittama musiikki
  • Musiikki suoratoistopalvelusta
  • Musiikki televisiosta (lupa kattaa esimerkiksi konsertit, urheilulähetysten taustamusiikin sekä televisiosarjojen ja elokuvien musiikin)

Mikä on tekijänoikeuksista vapaata musiikkia?

Tällaisesta musiikista käytetään usein ilmaisua teostovapaa musiikkivapaa musiikki tai tekijänoikeusvapaa musiikki. Musiikki on vapaata mm. silloin, jos tekijänoikeudet ovat vanhentuneet. Suomessa tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan ja vielä 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen.

Mitä tarkoittavat tekijänoikeudet musiikissa?

Teoksen tekijällä on aina tekijänoikeus teokseensa riippumatta siitä, onko hän Teoston asiakas vai ei. Se tarkoittaa, että tekijällä on lakiin perustuva oikeus määrätä teoksensa käytöstä sekä oikeus tulla mainituksi sen tekijänä.

Lähteet: Kopiosto, Jussi Karin blogi, YouTube ohjeet, Musiikkiluvat.fi, google

Linkit:

  1. https://www.kopiosto.fi/kopiosto/kopioston-tekijanoikeusuutiset/tekijanoikeustietoa/tekijanoikeus-turvaa-tekijan-ansaintamahdollisuudet-ja-suojaa-tekijan-kunniaa/
  2. https://www.jussikari.fi/meemien-tekijanoikeudet/
  3. https://support.google.com/youtube/answer/2797449?hl=fi#zippy=%2Cmitä-kohtuullinen-käyttö-tarkoittaa
  4. https://www.musiikkiluvat.fi/kuulokanavalla/mista-taustamusiikkia-yritykseen/?gclid=CjwKCAjwo_KXBhAaEiwA2RZ8hOW7bjc0fI8WSPwtisATtKyK5pGNvBDCEx0vx_rfsBBFZx91M7gJqhoCA18QAvD_BwE SEKÄ https://www.musiikkiluvat.fi/tarvitsenko-luvan/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s



Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: